



Issei Gold taskuliina
Perinteinen japanilainen Asanoha-tähtikuvioinen monikäyttöinen taskuliina kullankeltaisen, harmaan ja valkoisen sävyissä. FatCloth Issein klassinen tähti-hamppulehtikuvio on viimeistelty FatClothin tunnistettavalla pisarasymbolilla tuoden yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista kuoseista vahvasti 2000-luvulle.
Neutraali Issei on useimmiten miehen nimi. Kuten monet japanilaiset nimet, se sisältää useita merkityksiä. Issei voi tarkoittaa ”yksi”, ”ensimmäinen” tai ”tähti”. Sitä käytettiin myös nimityksenä ensimmäiselle japanilaisten siirtolaisten sukupolvelle Amerikassa. Yksi ensimmäisistä Brasiliaan 1900-luvun alussa muuttaneista japanilaisista oli tarinan mukaan viisivuotias poika nimeltä Issei. Hänet lähetettiin yksin pitkälle matkalle Tyynenmeren yli tapaamaan äitiään, joka oli matkustanut edeltä kuukausia aiemmin. Hänen ainoa lohtunsa myrskyisän matkan aikana oli pieni tähtikuvioinen käsipyyhe, jota hän puristi pienessä nyrkissään tiukasti pelon ottaessa vallan. Tämä kangas ja Brasilian lipun värit ovat toimineet FatCloth Issein inspiraationa.
Joten jos olet valitsemassa ensimmäistä FatCloth-kuosiasi, valitse Issei. Jos omistat jo muutaman, olet jo tähti. Ja täydellinen kuvio tähdelle? Issei. Kehäpäättelyä ehkä, mutta vihreänä tai kultaisena et voi mennä pieleen tämän elegantin taskuliinan kanssa.
Liinan hoito
• Konepesu 40°C
• Pese samanväristen kanssa
• Älä valkaise
• Älä käytä rumpukuivausta
• Silitys alhaisessa lämpötilassa tarvittaessa
Liinan ominaisuudet
• Koko: 30x30cm
• Kangas: 185 g/m2, silkkisen sileä mikrokuitu (80 % polyesteriä, 20 % polyamidia)
• Rullattu helma, koristeommel reunan ympäri
• Kulmatasku takapuolella
• Konepestävä (40°C, pesu samanväristen kanssa
Valitse vaihtoehdot



